Kantaa ottavien laulujen studiotyöpaja kesäkuussa 2021

to toukok. 06 15:35:00 2021


Haluatko hioa kantaa ottavan laulusi ammattilaisten kanssa julkaisukuntoon maailman korvien ja silmien kuultavaksi? Tule muuttamaan lauluilla maailmaa!, kannustaa studiotyöpajan ohjaaja kuplettipoppari Jukka Takalo.

Seuraava Laulu ottaa kantaa -studiotyöpaja pidetään Kempeleessä ja etäyhteydellä 31.5.11.6.2021. Studiotyöpajassa pääset hiomaan oman kantaaottavan laulun sanoituksen ja sävelmän äänityskuntoon ja äänittämään sen Jukka Takalon ohjauksessa. Lisäksi pääset syventymään ammattimaisen studiotyöskentelyn saloihin ja keräämään oppia omiin kotistudiosessiohin tuottaja Pentti Amoren ja äänittäjä-elokuvaäänisuunnittelija Katzin kanssa. 

Viime marraskuussa ensimmäistä kertaa järjestetyssä studiotyöpajasta julkaistiin Facebookissa ja YouTubessa yhdeksän uutta kantaa ottavaa laulua, ja ne voit käydä kuuntelemassa täältä. 

– On tullut lauluja tehtyä, mutta en ole aiemmin päässyt niitä studiossa työstämään. Oli ihanaa päästä näkemään, minkälainen on studion työprosessi, ja saada oma kappale valmiiksi, iloitsee studiotyöpajaan viime marraskuussa osallistunut Salka.

Hae mukaan kesäkuun studiotyöpajaan 14.5.2021 mennessä. 

Lue lisää ja täytä hakemus Laulu ottaa kantaa -sivustolla. 

Työpajan järjestävät KSL-opintokeskus ja Työväen Sivistysliitto TSL ry. Työpaja on osa Laulu ottaa kantaa yhteistyöverkostoa. Laulu ottaa kantaa -verkosto kokoaa piiriinsä ihmisiä ja lauluja, jotka ovat vähäosaisten puolella sekä ottavat kantaa demokratian, tasa-arvon, rauhan, suvaitsevaisuuden ja kestävän kehityksen puolesta. Sivusto kokoaa yhteen musiikin tekijät ja harrastajat sekä tilaisuuksien järjestäjät. Sen piiriin kuuluvat myös työväenmusiikin historian tutkijat ja tutkimusta avustavat henkilöt.

Lisätietoja:
tuottaja Tuomas Finne, Työväen Sivistysliitto TSL
tuomas.finne@tsl.fi, 050 3740 315

kulttuurituottaja Jutta Lithovius, KSL-opintokeskus
jutta.lithovius@ksl.fi, 0400 308 509