ma helmik. 13 10:34:00 2023
Tero Tuomiston kirjoittaman Työväkeä, Sivistystä, Liikettä -historiateoksen toinen osa jatkaa TSL:n tarinaa 1940-luvulta liiton satavuotisjuhlavuoteen 2019. Teoksen päätösosa julkaistiin 13.2.2023.
Sotien jälkeen koettiin suuren murroksen aika. Työväen Sivistysliitolle se oli myös kasvun aikaa ja liitto laajeni voimakkaasti koko suomalaisen työväenliikkeen kentän käsittäväksi. Tero Tuomisto kuvaa, että TSL oli luontevasti mukana siinä uudessa rintamassa, joka laajensi suomalaista kansanvaltaa ja aloitti sittemmin toden teolla hyvinvointivaltion rakentamisen.
Kasvu ja toiminnan laajentuminen ei kuitenkaan tarkoittanut, että taival olisi ollut ongelmaton. Ympäröivän yhteiskunnan ja sivistystyön muutosten lisäksi historiateos valottaa työväenliikkeessä ja TSL:ssa vaikuttaneita erilaisia näkemyksiä ja ristiriitoja.
Historiateoksessa on paikoin pohdittu myös sitä, onko TSL työväen omaehtoisen sivistyksen tukija vai tuottaako se aikuiskoulutusta markkinaehtoisessa maailmassa.
– Työväen Sivistysliiton koulutustehtävä pohjautuu edelleenkin työväenliikkeen arvomaailmaan. Siinä me toimimme vertaisina rinnalla kulkijoina, työväenliikkeen yhteen kokoavana voimana ja työväen omaehtoisen sivistyksen mahdollistajina, pääsihteeri Katri Söder toteaa.
Toisin kuin yksilöllisessä aikuiskoulutuksessa TSL:ssa avainsana ei ole yksilö, vaan yhteinen hyvä ja yhteisöllisyys. Tarkoituksena on tuottaa voimautumista, jonka myötä ryhdytään yhteisölliseen toimintaan paremman yhteiskunnan aikaan saamiseksi.
Söder näkee, että vapaan lehdistön lisäksi myös vapaa sivistystyö on yksi demokratian edellytyksistä. Suomessa vapaata sivistystyötä arvostetaan ja tuetaan.
– Uskon ja toivon, että vapaata sivistystyötä arvostetaan ja tuetaan myös seuraavan sadan vuoden kuluttua sellaisena kuin se nyt on; omaehtoisena ja vapaana demokratian ja aktiivisen kansalaisuuden tukena.
Työväkeä, Sivistystä, Liikettä – Satavuotias Työväen Sivistysliitto -teoksen kirjoittanut Tero Tuomisto on kotiseutuneuvos, valtiotieteiden maisteri ja historiantutkija, jolle Sivistysliitto tuli tutuksi jo 1970-luvulla.
Lisätietoja
Katri Söder
pääsihteeri
Työväen Sivistysliitto TSL
katri.soder@tsl.fi, 040 773 9303
Kirjan arvostelukappaleen tilaukset: viestinta@tsl.fi
Koulutuspäällikkö Inari Juntumaa keskustelee historioitsija Tero Tuomiston kanssa Työväen Sivistysliiton alkutaipaleesta. Millaisessa tilanteessa ja miksi TSL perustettiin? Mitä merkitystä opintotoiminnalla oli?
Kuuntele podcast TSL:n verkkosivujen ajankohtaisissa: https://www.tsl.fi/ajankohtaista/aanimerkki-podcast-tuli-tieto-kuin-valona-pimeaan.html