Aikuisen oppiminen työkokeilijan silmin

Ollessani työkokeilussa Työväen Sivistysliitossa olen saanut paljon uusia näkökulmia aikuisen oppimisen pohtimiseen. Asenne oppimiseen ja oppimistekniikoihin on vuosien varrella muuttunut – ulkoa opettelun sijaan esimerkiksi ilmiöoppimiseen. Erilainen oppijuus tunnistetaan nykyään aikaisemmin ja helpommin. Kun asioihin päästään puuttumaan aikaisemmin, oppimisen haasteisiin voidaan myös löytää apukeinoja ja tukimuotoja.

Aikuisopiskelijan dysfleksia tai keskittymisen haasteet ovat astetta haasteellisempia, mutta ei mahdottomia. Vanha koirakin voi hyvin oppia uusia temppuja, kunhan siihen löytyy sisäistä motivaatiota ja tukea. Usein ajatellaan, että kyse on pitkälti rohkeudesta laajentaa omaa mukavuusaluettaan. Se edellyttää voimavaroja ja turvallisuutta. Niiden rakentaminen on osaltaan kouluttajan ja ohjaajien tehtävä. Itsensä ja mukavuusalueidensa haastamisessa on hyvä muistaa kohtuullisuus. Stressi on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Ääneen lukeminen oli minulle aikoinaan lähes mahdotonta, mutta työskennellessäni päiväkodissa opin sietämään epätäydellisyyttä. Toisaalta olen haastanut itseni ja arkuuteni vaalityössä. Jälleen kerran luulo ei ole tiedon väärti. Olen huomannut, että kaikki on periaatteessa mahdollista, jollei toisin todisteta. Sisäisen motivaation suhde ulkoiseen paineeseen on melko ratkaiseva. Ulkoinen paine voi olla pahimmillaan jopa oppimisen este!

Erilaisten oppijoiden tarpeiden tiedostaminen ja näihin tarpeisiin vastaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Oppimishaasteet, kuten dysfleksia tai keskittymishaasteet voivat vaikuttaa motivaatioon ja jaksamiseen.  Kuormittavuus voi olla vaikuttavana tekijänä myös muistamisen vaikeuksiin. Itseäni työssä ovat kuormittaneet oppimishaasteiden ja työmuistin ongelmien yhdistelmä. Tällöin kuormittavuutta voi vähentää muun muassa käyttämällä erilaisia muistitekniikoita.

Työkokeilun  myötä elinikäisen oppimisen ja oppivan työyhteisön merkitys on kirkastunut ja myös sosiaalipedagogiikka on tullut tutuksi. Oppijan minäkuva ja sen rakentaminen, kehittäminen ja oppijana itselle parhaiden keinojen löytäminen on tärkeää. Aikanaan Vantaan Sosiaalialan oppilaitoksessa puhuttiin käden ja silmän koordinaatiosta ja sen merkityksestä. Minusta tässä ajatuksessa on edetty laaja-alaisemmin tarkastelemaan kehollista oppimista.

Vastavalmistuneena minulle oli tärkeää nähdä erilaisia työyhteisöjä ja tapoja tehdä opiskelemaani ammattia. Oman ammatti-identiteetin rakentaminen vie aikaa. Olen tyytyväinen, että olen saanut tehdä työtä moninaisissa työyhteisöissä. Työsuhteiden pituudesta tai määrästä ei voi tehdä johtopäätöksiä työntekijän osaamisesta, sitoutumisesta tai motivaatiosta.

Erilaisen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on yksi tärkeä osa-alue, jonka merkitys korostuu työn murroksen myötä. Oman ikäpolveni ihmisillä ei ole ollut tapana kehua retostella, vaan työn tekeminen on saanut puhua puolestaan. Tällainen asenne ei opettanut pukemaan omaa osaamista sanoiksi. Myöhemmin olen huomannut, että usein yhteistyö muiden kanssa on auttanut huomaamaan myös omaa osaamista uusin silmin.

Kun oppimiseen on sisäinen, omakohtainen motivaatio, oppimisella on paremmat lähtökohdat. Sen olen huomaavinani myös poikani osalta. Peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen siirtymisen myötä hänen asenteensa koulutyöhön on erilainen. Ulkoisen paineen muuttuminen sisäisen motivaation suuntaan tukee kehittymistä. Hän kyselee ja kyseenalaistaa toimintatapoja ja toimintakulttuureja oppiakseen. Hän osaa ja uskaltaa pukea sanoiksi osaamistaan ja luottaa myös tulevaan.

Mika Taberman
työkokeilija, TSL