Takkuaako työsi teknologian vuoksi?

01.02.2019

Tuntuuko joskus siltä, että töihin hankitaan jatkuvasti uusia ohjelmistoja ja välineitä, joiden opettelemiseen menee tolkuttoman paljon aikaa? Työnantaja ei järjestä riittävästi koulutusta, eikä itsenäiseen oppimiseenkaan löydy työtehtävien välissä tarpeeksi aikaa, saati sitten apua. Työ jumiutuu ja hidastuu, koska tietoteknisten välineiden käyttäminen ei suju rutiininomaisesti. Kuulostaako tutulta? SAK:n tekemän työolobarometrin mukaan voisin arvella, että useimpien mielestä kuulostaa. 

Työolobarometrissa selvitettiin, miten uusi teknologia muuttaa työtä. Miltei joka neljäs työntekijä kokee työn muuttuneen teknologisen kehityksen myötä henkisesti raskaammaksi, ja useammalla kuin joka kolmannella on kokemus teknologian armoilla olemisesta. Vielä selvästi yleisempää on kokemus työn jumiutumisesta laitteiden hitauden tai häiriöiden vuoksi. 40 prosenttia vastaajista koki, ettei työnantaja ole järjestänyt riittävästi uuden teknologian käyttökoulutusta.

Jos tunnistit itsesi yhdeksi meistä, jotka turhautuvat teknologian käyttöön päivittäin, ilmoittaudu mukaan Työväen Sivistysliiton tarjoamalle maksuttomalle digitaitojen kurssille. Kursseja järjestetään eri puolilla Suomea Opetushallitukselta saadun rahoituksen avulla. 

Kursseillamme opittavia taitoja räätälöidään kurssin osallistujien tavoitteiden, tarpeiden ja osaamistason mukaan. Digitaalisia perustaitoja opitaan laajasti, aihealueina ovat muun muassa laitteiden ja sovellusten käyttäminen, viestintä, yhteisöllinen verkkotyöskentely, sisällön tuottaminen, ajanhallinta, mediakriittinen tiedonhaku ja tietoturva. 

Järjestämme kursseja myös työttömille työnhakijoille. Näillä kursseilla käydään yhdessä läpi työnhaussa tarvittavia digitaalisia taitoja, työnhaun sisällöllisiä haasteita unohtamatta. 

Katso siis itsellesi sopiva kurssi kotisivuiltamme ja ilmoittaudu mukaan. Jos olet työtön työnhakija, muista ilmoittaa aikeistasi myös TE-toimistolle ja työttömyyskassalle, varmistuaksesi siitä, että kurssi hyväksytään aktiivimallin mukaiseksi osallistumiseksi. 

TSL:n Digitaito -koulutukset: www.tsl.fi/koulutus/digitaidot

TSL:n kurssikalenteri: www.tsl.fi/kurssikalenteri