Vedä hetki happea, kun kohtaat vihapuhetta
Oletko sinä kohdannut vihapuhetta? Tästä aiheesta joukko ammattiliittojen aktiiveja kävi vilkkaan keskustelun Työväen Sivistysliiton toteuttamassa Mediataitohankkeen koulutuksessa viime keväänä. Keskustelu käytiin Erätauko-menetelmän avulla Outi Haapakankaan luotsaamana.
Arasta puheenaiheesta huolimatta 15 yhdistysaktiivia JHL:sta, PAMista ja AKT:sta peilasivat intensiivisesti omia henkilökohtaisia kokemuksiaan siitä, kuinka he ovat törmänneet vihapuheeseen tai vihaiseen puheeseen. Keskustelumenetelmä pysäytti osallistujat vuorovaikutukseen ja toistensa ajatusten kuuntelemiseen. Erätauko-keskustelu osoittautuikin oivaksi tavaksi käydä rakentavaa ja luottamuksellista keskustelua.
Ennen Erätauko-keskustelua Mediataitokoulutuksessa pohdittiin yhdessä hyvää vuorovaikutusta, sananvapautta ja sen rajoja verkossa. Väite, saako mitään enää sanoa, pääsi myös käsittelyyn.
Yhteiskunnallista keskustelukulttuuria verkossa vaivaavat huonot käytöstavat ja vihapuhe ovat valitettavasti varsin tuttu ilmiö myös ammattiyhdistystoimijoille. Koronapandemian myötä yhdistysten toiminta on siirtynyt aiempaa voimakkaammin verkkoon, ja taidot luottamusta herättävään ja kestävään vuorovaikutukseen nousevat arvoon arvaamattomaan myös yhdistystoiminnassa.
Koulutuksen aikana käydyissä keskusteluissa osallistujat nostivat rakentavalla tavalla esiin erilaisia näkemyksiä siitä, tuleeko ammattiyhdistystoimijan olla viestiessään neutraalin asiallinen, ottaa kantaa voimakkaasti vai jotain siltä väliltä. Lisäksi osallistujat tunnistivat toisistaan poikkeavia tapoja siinä, millä tavalla he viestivät ammattiyhdistyksen edustajana tai omana itsenään.
Hyvien lähdekriittisyys- ja argumentointitaitojen rinnalle yhdistystoimijat kaipaavat myös uutta tietoturvallista osaamista ja lisää päivitettyä tietoa siitä, miten yhdistys voi tavoittaa ja osallistaa jäseniään erilaisilla somekanavilla.
Erätauko-keskustelu toimi paitsi hyvänä muistutuksena myös vahvistuksena rakentavan vuorovaikutuksen rakennusaineista. Vaikka Erätauko-keskustelun tavoitteena ei ole rakentaa yhteistä näkemystä tai kantaa osallistujien kesken, yhdistysaktiivien puheenvuoroista nousi kirkkaana esiin yksimielinen näkemys rasismia ja vihapuhetta vastaan.
Vedä hetki happea, tuli osallistujilta lähes yhdestä suusta, kun he kiteyttivät kolmeen sanaan, mitä keskustelusta jäi päällimmäisenä ajatuksena mieleen ja miten he voivat itse toimia vihapuheen vähentämiseksi.
Marja Koskela
koulutussuunnittelija, TSL
TSL:n Mediataitohankeen tavoitteita ovat mediataitojen kohentaminen ja yhdistystoiminnan sekä kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen. Lisäksi hanke pyrkii edistämään rauhanomaista vuorovaikutusta verkossa ja sananvapauden vaalimista. Mediataitohanke on Opetusministeriön rahoittama, ja se jatkuu vuoden 2022 loppuun. Lisätietoa hankkeesta TSL:n verkkosivuilla.
Erätauko on Sitran kehittämä keskustelumenetelmä, jota voi käyttää erilaisissa ryhmissä ja organisaatioissa. Erätauko-keskustelu tähtää aiheen ja muiden ihmisten ymmärtämiseen, muttei yksimielisyyteen tai ratkaisuihin. Lue lisää keskustelumenetelmästä Erätauko-säätiön verkkosivuilta.