Verkkotyökalusta apua osaamisen tunnistamiseen
TSL lähti vuonna 2017 mukaan kansainväliseen hankkeeseen, jonka myötä toimme Suomeen osaamisen tunnistamisen tarkoitetun verkkotyökalun. Neljän eri teeman osaamista tunnistava OSSI-verkkotyökalu on tarkoitettu ensisijaisesti yhdessä käytävää keskustelua varten, mutta sitä voi hyödyntää myös yksin.
Työn pohjana oli Iso-Britannian ay-keskusjärjestön luoma korttipeli Value My Skills. Hanketta koordinoi Britannian Trade Union Congress ja hankkeessa on ollut mukana saksalaisia ja ranskalaisia kollegoja sekä italialaisia ja espanjalaisia toimijoita. Jokainen kansallinen hankeryhmä vastasi työkalun kääntämisestä omalle kielelleen ja käytännössä toimivaksi. Hankkeen tutkimustoiminnasta vastasi Exeterin yliopisto, jonka lisäksi National Learning & Work Institute on jalkauttanut työkalua. Työkalun tekniikasta on vastannut it-yritys Saffron Interactive.
TSL toi hankkeeseen myös koulutusosaamistaan. Verkkotyökalua käyttäville ohjaajille rakennettiin valmennuskurssi, jotta omaa osaamistaan tutkaileva saa mahdollisimman hyvää tukea pohdinnoilleen. Työkalun esittelyn lisäksi valmennuskurssi tarjoaa monipuolisia ohjaamisen apukeinoja.
Kun OSSI-työkalun ensimmäinen versio oli julkaistu, hankkeen osallistujat halusivat jatkaa sen kehittämistä yhdessä. Jälkimmäisessä hankkeessa työkalun avulla esiintuodut osaamiset kytkettiin eurooppalaiseen työnkuvaluokitteluun. Laajennetulla OSSI-työkalulla omaa osaamistaan voi verrata eri tehtävissä tarvittavaan osaamiseen.
Korona-aika on tuonut haasteita myös tämän hankkeen toteuttamiseen ja tapaamisiin. Hanketapaamiset ovat kuitenkin tärkeitä kansainvälisen ryhmän toimivuuden kannalta. Suomessa on pidetty kaksi hanketapaamista. Ensimmäisen tapaamisen yhteydessä myös koulutettiin työkalun käytössä tukevia ohjaajia.
Suomessa OSSI-verkkotyökalu on saanut innostuneen vastaanoton, kun sitä on esitelty eri seminaareissa ja tapaamisissa sekä esimerkiksi Sitran tilaisuuksissa. Verkkotyökalu on ollut esillä myös JOTPAn Osaaminen näkyviin -teemaviikolla syksyllä 2022.
Jälkimmäisen hankkeen loppuseminaari pidettiin marraskuussa Lontoossa. Tilaisuuden teema oli ikääntyneiden työntekijöiden työssä pysyminen ja avauspuheenvuoron piti Iso-Britannian työministerin varjoministerinä toimiva Alison McGovern. Käydyssä keskustelussa korostui koulutuksen tärkeys ja esteet osallistumiselle. Koulutus hyödyttäisi erityisesti ikääntyneitä työntekijöitä, mutta osallistuminen on heille usein hankalaa.
Hankkeen ja seminaarin myötä tuli selväksi, että vielä on työtä tehtävänä sekä osaamisen tunnistamisen että työllisyyden vahvistamisen osalta. Toivottavasti myös OSSI-työkalun käyttömäärät jatkavat kasvuaan.
Laajennettu OSSI-verkkotyökalu otetaan Suomessa käyttöön vuoden vaihteen jälkeen.
Inari Juntumaa, koulutuspäällikkö, TSL
Mika Ukkonen, koulutussuunnittelija, TSL