ma maalisk. 14 13:36:00 2022
Vuoden alussa käynnistyneen Osaamisen ohjaksissa -hankkeen koulutuksissa vahvistetaan perustaitoja. Pääpaino on digitaidoissa, mutta koulutus sisältää myös työelämäosaamista ja viestintä- sekä oppimistaitoja. Kuusi viikkoa kestävä maksuton koulutus sopii sekä työssäkävijöille että työttömille. Opetusta on arki-iltaisin, pääosin kaksi kertaa viikossa.
Osallistumiskynnys on pyritty pitämään mahdollisimman matalana.
– Toiveena on, että myös ne, jotka eivät yleensä innostu kursseista, lähtisivät mukaan löytämään uutta osaamista tai vaikkapa lisää varmuutta digitaitoihin, koulutussuunnittelija Pinja Kuusenaho sanoo.
Osallistujien digiosaamistaso otetaan huomioon opetuksessa. Tarvittaessa lähdetään liikkeelle perusteista; laitteiden käyttöönotosta, sähköpostista ja tietoturvaan liittyvistä asioista. Tarvittaessa osallistuja voi saada myös tietokoneen lainaksi kurssin ajaksi.
Koulutus alkaa lähiopetuksella, mutta kurssin edetessä opiskellaan myös etänä verkossa.
– Etäkokoukset ja verkko-opiskelu kuuluvat perustaitoihin, jotka otetaan haltuun koulutuksessa.
Etäopiskeluun ei siis tarvitse sukeltaa omin päin. Kun etätyöskentelystä ja verkkotyökaluista kertyy kokemusta, verkossa tarjolla oleviin koulutusmahdollisuuksiin on helpompi tarttua jatkossakin.
Nopean muutoksen takia tarve päivittää digitaitoja tuntuu selvältä, mutta entä muut perustaidot? Työhön ja muuhun arkeen liittyvä viestintä on siirtynyt laajasti erilaisiin sovelluksiin ja kanaviin, siksi tarvitaan esimerkiksi uudenlaista kirjoitustaitoa.
– Aiemmin opitut taidot voivat myös ruostua, jos niille ei ole ollut käyttöä. Toisaalta kiinnostus uuden taidon oppimiseen on voinut syntyä arjen kokemusten kautta, Kuusenaho pohtii.
Työelämä ja sen vaatimukset muuttuvat. Omien taitojen vahvistaminen parantaa valmiuksia sopeutua muuttuviin tilanteisiin.
Osaamisen ohjaksissa -koulutuksessa opetellaan havainnoimaan omaa oppimista. Nykyään kouluissa puhutaan oppimisympäristön merkityksestä ja erilaisista oppimistyyleistä, mutta tämä tieto voi olla uutta, jos kouluajoista on jo ehtinyt vierähtää vuosia.
– Kun ymmärtää, millainen oppija itse on, oppimisen taitoja on helpompi myös kehittää.
Vaikka koulutukseen tullaan ensisijaisesti päivittämään ja vahvistamaan taitoja, matkan varrella mietitään myös omaa työn ja elämän mukana tuomaa osaamista.
– Oman osaamisen tunnistaminen on tärkeää, mutta ei välttämättä helppoa. Yhdessä siihenkin löydetään keinoja, Kuusenaho kannustaa.
Osaamisen ohjaksissa -hanke on käynnissä vuoden 2022 ajan. Kevään aikana uusia koulutuksia alkaa vielä Turussa, Jyväskylässä, Tampereella ja Oulussa. Syyskaudelle on suunnitteilla neljä koulutusta.
Hankkeen rahoittaa Opetushallitus. TSL:n yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto, Rakennusliitto, Kansan Sivistystyön Liitto ja Työväen Akatemia.
Lisätietoja
www.tsl.fi/osaamisen-ohjaksissa