Moninaisuuden hyödyntäminen on osa työpaikkojen kulttuurin muutosta

23.05.2024

Työpolkuohjaaja-valmennus vahvistaa työllistävien organisaatioiden valmiuksia ottaa vastaan erityistä tukea tarvitsevia työntekijöitä. Valmennuksessa perehdytään nuorten, osatyökykyisten, maahan muuttaneiden ja nepsy-piirteitä omaavien työntekijöiden ohjaamiseen sekä kohtaamiseen. Valmennus on rakennettu osana Työpolkuohjaaja – Silta työhön -hanketta.

Ennakkoluulot eivät ilmene vain erilaisuuden vastustuksessa, vaan niitä on jokaisella. Työpolkuohjaaja-valmennuksessa pysähdytään osallistujien omien asenteiden ja oletusten äärelle. Erilaisuuden hyväksyminen vaatii omien ennakkoluulojen rehellistä tarkastelua. Omia asenteita voi kuitenkin olla hankalaa kohdata. Kuka haluaisi tuntea itsensä varautuneeksi tai kapeakatseiseksi? Asenteiden tunnistamisen myötä niiden tiedostaminen ja työstäminen on kuitenkin mahdollista.

Työpolkuohjaaja-mallin myötä on tullut esille, että työpaikoilla aletaan herätä työyhteisöjen moninaisuuden teemoihin. Haasteet osaajien löytämisessä ovat kääntäneet varovaista katsetta monimuotoisempaan rekrytointiin. Osa työnantajista on jo pidemmällä ja tarttunut rohkeasti kehittämään työpaikan toimintaa ottamaan vastaan moninaisuuden etuja. Osa vielä jarruttelee lisäkustannusten ja työtehon laskemisen pelossa.

Selkeä perehdytys, riittävä tuki ja kannustava työilmapiiri ovat kaikkien etu. Ei riitä, että vain tietyt henkilöt vastaavat hyväksyvän kohtaamisen ja läsnä olevan ohjaamisen arvoista, vaan työpaikan ilmapiiri rakentuu eri rooleissa ja tehtävissä toimivien myötä. Työpolkuohjaaja-valmennuksessa on mukana erilaisia organisaatioita ja eri rooleissa toimivia henkilöitä. Valmennuksessa syntyneitä oivalluksia jaetaan omassa työyhteisössä rakentavien toimintatapojen levittämiseksi ja juurruttamiseksi.

Jokaisella on omat erityispiirteensä sekä yksilölliset työn sujumista edistävät tarpeensa. Moninaisuus on jo olemassa oleva voimavara jokaisessa työyhteisössä. Sen näkeminen ja hyödyntäminen on osa työpaikkojen tarpeellista kulttuurin muutosta.

Työpolkuohjaaja – Silta työhön -hanke toimii Päijät-Hämeen alueella. Hanke käynnistyi maaliskuussa 2023 ja jatkuu vuoden 2025 helmikuulle. Euroopan Unionin osarahoittaman hankkeen päätoteuttaja on Työväen Sivistysliitto ja osahankkeen toteuttaja LUT yliopisto. Sidosryhmäkumppaneita ovat SAK, Lahden kaupunki, Teollisuusliitto, Inspis ry sekä Tatsi ry. Työpolkuohjaaja-valmennusta on toteutettu syksyllä 2023 sekä keväällä 2024, ja tähän mennessä valmennukseen on osallistunut yhteensä 47 henkilöä.

Niina Sahlberg
hankepäällikkö, Työpolkuohjaaja – Silta työhön -hanke
Työväen Sivistysliitto TSL