Kaikilla on osaamista – aina sitä ei vain nähdä

ti toukok. 06 08:40:00 2025

Arvosta osaamista – Maahan muuttaneiden naisten työllistymisen esteiden poistaminen -hankkeessa selvitettiin, kuinka Suomeen muuttaneiden epämuodollista osaamista tunnistetaan ja miten tunnistamista voidaan edelleen kehittää työllistymisen tukemiseksi.

Kartoituksessa kuultiin Suomeen muuttaneita naisia, maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen parissa työskenteleviä sidosryhmiä, kuten järjestöjä, sekä työnantajia. Kootun tiedon perusteella kävi ilmi, että keskeisiä haasteita osaamisen tunnistamisessa on sujuvan yhteisen kielen puute työnhakijan ja työnantajan tai muun osaamista tunnistavan tahon välillä.

– Työnantajat pitivät ongelmallisena myös sitä, että työnhakija ei välttämättä oivalla, että myös lähtömaasta hankittu epämuodollinen osaaminen voi olla arvokasta ja siitä kannattaa kertoa, erikoistutkija Sirkku Varjonen Kuntoutussäätiöstä toteaa.

Työnantajan taas tulisi osata nähdä myös muualta tulleet potentiaalisina osaajina. Osaamisen tunnistamisen tueksi kaikki osapuolet kaipasivat tukea ja välineitä.

– Suomeen muuttaneet naiset toivoivat pääsevänsä näyttämään ja käyttämään osaamistaan ja oppimaan lisää, Varjonen kertoo.

Sidosryhmien ja työnantajien edustajat näkivät haastattelumallien ja kuvallisten keinojen kehittämisessä potentiaalia. Myös osaamisen näkyväksi tulemiseen töitä tekemällä ja työssä oppimisen voimaan uskottiin laajasti. Työnantajat alleviivasivat myös rekrytoijien ja työnantajien vastuuta ja ennakkoluulottomuuden merkitystä.

– Valtavasti on osaamista, jota ei saada tällä hetkellä käytettyä Suomen työmarkkinoilla, totesi yksi tiedonkeruuseen osallistunut vastaaja.

Tähän haasteeseen Arvosta osaamista -hanke pyrkii vastaamaan, kun siinä seuraavaksi kehitetään digitaalisia osaamismerkkejä epämuodollisen osaamisen tunnistamisen tueksi. Merkkejä kokeillaan yhdessä Suomeen muuttaneiden naisten kanssa.

Tutustu selvityksen pohjalta tehtyyn raporttiin Epämuodollisen osaamisen tunnistamista koskeva kartoitus (pdf).

Lisätiedot
projektikoordinaattori, erikoistutkija Sirkku Varjonen
sirkku.varjonen@kuntotutussaatio.fi, 044 781 3141

Arvosta osaamista - Maahanmuuttaneiden naisten työllistymisen esteiden poistaminen -hankkeessa tuetaan haavoittuvassa asemassa olevien Suomeen muuttaneiden naisten epämuodollisen osaamisen tunnistamista ja kartutetaan työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Hanke käynnistyi 1.3.2024 ja se kestää 31.8.2026 saakka. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Työväen Sivistysliitto ja Kuntoutussäätiö. Järjestökumppaneina mukana ovat Nicehearts ry ja Setlementti Tampere. Arvosta osaamista - on EU:n Turvapaikka- maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) osarahoittama.

Lisätietoa hankkeesta: www.tsl.fi/hankkeet/arvosta-osaamista