Jatkuvan oppimisen politiikka on tullut jäädäkseen, ja se pitää sisällään myös tulevien reformien idut. Nyt tarvitaan vakavasti otettavia avauksia elinkeinoelämän, oppilaitosten, kolmannen sektorin ja julkisen vallan yhteistyölle sekä koulutus- että työllisyyspolitiikan saralla.
>> Lue lisääMonet lapsen kanssa kotona olevat äidit eivät pääse työvoimapoliittisten kotouttamistoimenpiteiden piiriin. Tällä tavoin suomalaisen yhteiskunnan rakenteet siis sulkevat maahanmuuttajanaisia työelämän ulkopuolelle.
>> Lue lisääTuntuuko joskus siltä, että töihin hankitaan jatkuvasti uusia ohjelmistoja ja välineitä, joiden opettelemiseen menee tolkuttoman paljon aikaa? Työnantaja ei järjestä riittävästi koulutusta, eikä itsenäiseen oppimiseenkaan löydy työtehtävien välissä tarpeeksi aikaa, saati sitten apua. Työ jumiutuu ja hidastuu, koska tietoteknisten välineiden käyttäminen ei suju rutiininomaisesti. Kuulostaako tutulta?
>> Lue lisääUutta ammatillista koulutusta on nyt toteutettu reilun vuoden ajan. Työelämän kannalta uudistus vahvistaa huomattavasti työpaikalla järjestettävän koulutuksen asemaa ammatillisessa koulutuksessa. Työelämälähtöisyyden ja yksilöllistyvien koulutuspolkujen avulla on tarkoitus vauhdittaa uusien osaajien ja osaajia tarvitsevien työnantajien kohtaamista. Valmistuminen nopeammin ja täsmällisemmin on sekä elinkeinoelämän että opiskelijoiden itsensä etu, mutta etenkään uudistuksessa korostuvat henkilökohtaiset koulutuspolut eivät synny itsestään.
>> Lue lisääTyöelämä muuttuu, oletko valmis? Maailma muuttuu, myös hyvään! Työväen Sivistysliitto perustettiin vuonna 1919 edistämään näitä molempia. Alkaneena vuonna vietetään siksi sivistykseen juhlavuotta. Mukana on musiikkia, keskustelutilaisuuksia, kriittisiä kysymyksiä ja pohdiskelevia vastauksia – juhlakirjaa unohtamatta!
>> Lue lisää